Liike ilman suuntaa

Kun liike ei vie eteenpäin - tuloksena on vain kiihtymistä

Mitä tapahtuu, kun tekeminen ei enää tunnu etenemiseltä, vaan pakolliselta liikkeeltä? Jos jokainen uusi tavoite on vain edellisen varjo, hieman terävämpi, hieman kunnianhimoisempi.

Suorittamisen tason ja tehon optimointi ja maksimointi elää edelleen tavoittelun arvoisena. Nopea ratkaisukyky määrää, harkitseva viisaus tukee. Kompetenssi ja kokemus takaavat laadun. Tavoitteet ja palkkiot naulaavat arkun. Terrierinä sisään, velhona ulos.

Kysymys, miten saat generatiivisen tekoälyn laadun ja nopeuden valjastettua itsellesi sopivaksi, on päivä päivältä olennaisempi. Olen itse yksi heistä, jotka painivat aiheen parissa joskus enemmän kuin mikä tuntuu sopivalta. En tiedä osaanko sopeutua riittävän nopeasti.

Moni meistä elää uskomuksessa, että liike on merkitystä – ja että kontrolli on turvaa. Mutta entä jos kontrolli onkin vain hermoston tapa suojautua? Ja luopuminen – se pelottava, epävarma, usein väärinymmärretty – onkin tilan tekemistä olennaiselle?

Hermoston kaksi kieltä

Tieteen näkökulmasta kontrolli ja luopuminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan eri järjestelmien ilmentymiä. Kontrolli kytkeytyy aktivoivaan sympaattiseen hermostoon – tee, ratkaise, hallitse -tilaan, jossa dopamiini ja adrenaliini ohjaavat meitä eteenpäin.

Luopuminen taas liittyy parasympaattiseen hermostoon – palautumiseen, turvaan ja läsnäoloon.

Jos keho ei ole pitkään aikaan saanut palautumisen aitoa rauhaa ja turvaa, dopamiinivetoinen liike voi muuttua vähitellen addiktioksi.

Action addiction on tila, jossa hallinnan tunne vaatii jatkuvaa tekemistä. Se on modernin maailman hiljainen epidemia: virittyneisyyden koukku, joka erehdyttävän paljon muistuttaa etenemistä ja tehokkuutta.

Voimme vaikuttaa kiireiseltä, mutta onko se todella olennaista?

Kaksi lausetta, jotka pysäyttävät

Tunna Milonoffin isännöimän Nollatila-podcastin viidennessä jaksossa Saku Tuominen kiteyttää kaksi ajatusta:

1. Laatu paranee, kun uskallamme vähentää.

2. Termit ovat merkityksellisempiä kuin uskomme.

Ensimmäinen on valitettavan usein paradoksi, jota harva uskaltaa elää todeksi.

Toinen on hiljainen vallankäyttö – tapa muokata kulttuuria hitaasti, mutta peruuttamattomasti.

Kieli ei vain kuvaa todellisuutta – se muovaa sen. Kielitieteilijä Noam Chomskyn mukaan kieli ja termit ovat ennenkaikkea ajattelemisen väline. Osa kognitiivista arkkitehtuuriamme.

Ajattelemme samoilla sanoilla, samoilla ilmaisuilla, samalla tyylillä, kuin miten ilmaisemme itseämme muille. Ilmasto, jossa käymme sisäistä hiljaista dialogiamme ilmentyy meistä ulospäin muutenkin, kuin pelkästään sanavalintoina.

Alisuoriutumisen hiljainen ajatus voi ilmentyä pyrkimyksenä suorittaa enemmän kuin mihin on virtaa. Epävarmuus voi näyttää jyräämiseltä tai ylimiellyttämiseltä. Lista on todella pitkä.

Kun sanat menettävät kantokyvyn

Sanat kuten muutosprosessi ja jatkuva oppiminen ovat olleet alun perin henkilökohtaisia ja innostavia. Kun samat termit tuodaan organisaation viikkopalavereihin, alkaa niiden merkitys sakkaamaan. Ja silloin syntyy vastareaktio.

Ei siksi, että muutos olisi huono – vaan siksi, että sen kieli ei enää kanna.

Kulttuuri rakentuu sanoista, mutta se elää kehossa. Mehrabianin klassinen tutkimus tunneviestinnästä (1967) muistuttaa, että sanoilla välittyy vain murto-osa viestistä – noin 7 %.

Loput tulevat äänensävystä, kehonkielestä, katseesta, niistä pienistä liikkeistä. Kun sanat ja keho eivät ole linjassa, ihminen uskoo eleitä. Ja kun karismaattinen viesti kantaa uhkaa, vaikutus voi olla vaarallisen tehokas.

Kun kontrolli ei enää kanna

Uskon, että parempi oppiminen ja viisaus voivat voittaa kärjistyneen yleisön kasvattamisen himon, joka pelosta ja polarisaatiosta ammentaa. Toivon, että opimme havaitsemaan kirkkaammin ne tilanteet, joissa luonnollisia mekanismejamme hyväksikäytetään etujemme vastaisesti.

Luopuminen on tässäkin keskiössä. Uhan tunteesta luopuminen vaatii taitoa ja hiljentymistä. Aivan kuten hermostomme tarvitsee tekemisen rinnalle palautumista ja turvaa toimiakseen siellä optimaalisella tehon tasolla.

Luopuminen ei ole heikkoutta, se on siirtymä. Tilan tekemistä sille, mikä ei mahdu kiireeseen. Ehkä ajatus paremmasta hyvinvoinnista on kaasun painamisen sijaan varovainen vähentäminen? Mitä jos menestys kasvaa enemmän terveydestä, eikä niinkään sen kustannuksella?

Kiitos, että luit! <3

//Jukka

Neljä ihmiskuratoitua lukusuositusta suoraan tai löyhästi aiheeseen liittyen.

Linkkien takana syventävää tietoa kirjoittajista ja tuotoksesta.

Daniel Z. Lieberman - The Molecule of More  

Dopamiini ei ole pelkkä mielihyvän kemikaali – se on tulevaisuuden, odotuksen ja halun polttoaine. Tämä kirja avaa, miten dopamiini ohjaa meitä kohti uutta, mutta samalla voi pitää meidät jatkuvassa janoamisen tilassa. Kun tekeminen ei enää palvele, vaan ylläpitää, kyse ei ole tahdosta vaan neurobiologiasta. Kirja auttaa ymmärtämään, miksi “enemmän” ei aina tarkoita “paremmin”.

Anna Lembke - Dopamine Nation  

Kun mielihyvästä tulee pakko, kyse ei ole enää nautinnosta vaan selviytymisestä. Lembken teos avaa, miten dopamiini ohjaa meitä kohti nopeita palkintoja – ja miten moderni maailma ruokkii tätä sykliä jatkuvalla ärsyketulvalla. Kirja auttaa ymmärtämään, miksi tekeminen voi muuttua pakonomaiseksi, ja miksi todellinen palautuminen vaatii ensin luopumista. Ei lisää, vaan vähemmän. Ei nopeammin, vaan hiljaisemmin.

John P. Kotter -Change

Muutos ei ole pelkkä strategia – se on tunne, rytmi ja yhteinen suunta. Kotterin klassikkoteos avaa, miten muutos tapahtuu organisaatioissa ja yksilöissä, ja miksi pelkkä tieto ei riitä. Kirja auttaa ymmärtämään, miksi muutosvastarinta ei ole laiskuutta, vaan usein epävarmuuden suojaamista. Ja miksi luopuminen voi olla ensimmäinen askel kohti todellista uudistumista.

Mehrabian, A. & Ferris, S. R. (1967) Inference of Attitudes from Nonverbal Communication in Two Channels. Journal of Consulting Psychology, 31(3), 248–252. Klassinen tutkimus tunneviestinnästä: vain 7 % viestistä välittyy sanojen kautta, loput eleistä, äänestä ja rytmistä.