top of page

Asiasta toiseen - oletko tässä nyt?

ree


Siirtymien merkitys


Huomaan suunnistavani kohti sellaista elämää, jossa tehtävillä on alku ja loppu sekä kaiken päällä tarkoitus. Pyrin tietoisesti välttämään tilaa, jossa päivän päätteeksi jäi epäselväksi se, mitä olin saanut aikaan.


En halua vaihtaa — tehtävästä, ihmiseen, ajatukseen — ilman kunnioittavaa vaihtoa, ilman hengähdystä tai rajaa. En halua enää olla koko ajan melkein läsnä.


Muodostin ”tehokkaan tekemisen tavan” jo pari vuosikymmentä sitten, koska se oli hyvä idea silloin. Ehkä vasta nyt sietokykyni rajat ovat täynnä.


Eniten tässä elämäntavassa on ärsyttänyt tekemisen laatu. Se, etten ole paneutunut itseäni kunnioittavalla tavalla. Harvoin on käsillä ollut niin tärkeä asia, ettei sitä ole voinut jollain katkaista.


Tekemisen alussa oli energisoiva visio lopputuloksen vaikuttavuudesta, mutta jossain puolivälin jälkeen vaihdos upeasta tyydyttävään alkoi kuristamaan liikaa.


 

Miksi siirtymät hajoavat


Aaron Antonovskyn Sense of Coherence — ymmärrettävyys, hallittavuus ja merkityksellisyys - selittää, miksi tällainen elämänrytmi väsyttää niin syvältä.


  1. Ymmärrettävyys — Comprehensibility

    The extent to which you perceive life events as structured, predictable, and understandable. (Maailma tuntuu loogiselta ja asioilla on selitys.)


  2. Hallittavuus — Manageability

    The extent to which you feel you have the resources and capacity to meet the demands you face. (Tunne siitä, että sinulla on keinot ja voimavarat selviytyä.)


  3. Merkityksellisyys — Meaningfulness

    The extent to which you feel that life makes sense emotionally, and that challenges are worthy of investment and engagement. (Tunne siitä, että elämällä ja tekemisellä on arvo ja suunta.)


Kolme sanaa, jotka tuntuvat arjessa melkein huomaamattomilta, kunnes ne katoavat.


Kun siirtymät puuttuvat, ymmärrettävyys hajoaa ensimmäisenä. Päivä ei enää muodosta tarinaa, vaan pirstaleiden managerointi tarpeen.


Hallittavuus seuraa perässä — alkaa tuntua siltä, että elämä usein vain tapahtuu. Matkustaja, joka haaveilee kuskin paikasta omassa elämässään.


Merkityksellisyys on viimeinen, joka hiipuu. Tekeminen jatkuu, mutta se ei kanna.


Nykypäivänä niin monessa lehtiartikkelissa, monessa podissa ja

keskustelussa juuri merkityksellisyyden tunteen katoaminen saa aikaan vaihtamisen tarpeen. On kyseessä sitten melkein mikä tahansa elämän osa-alue.


 

Siirtymien pieni taika


Kun ensimmäisen kerran osallistuin hiljaisuuden retriitille, ymmärsin, miten siirtymät ovat ehkä juuri se olennaisin tekijä Antonovskyn määritelmässä.


Retriiteillä aikataulut, aloitukset ja lopetukset rakennetaan niin, että mieli ehtii seurata kehoa. Sellaisen rauhan (lue: läsnäolon) löytäminen oli uskomaton kokemus. Niin iso, että lupasin viedä sen arkeeni saman tien. Ja saman tien epäonnistuin.


Joogassa, erityisesti Simon Borg Olivierin Synergy-lähestymistavassa, jokaisessa liikkeessä on prepare pose ja release pose. Valmistautuminen ja irtipäästö. Siirtymä sisään, siirtymä ulos. Suurin työ tehdään vaiheessa, jossa liike virtaa asanan yli.


Molemmissa näissä kehon ja mielen harjoituksissa tietoinen läsnäolo huoltaa poukkolivaa taipumusta tavalla, johon yksikään kone tai keinoäly ei pysty antamaan lisäarvoa.


Sanoja ei tarvita, ei tehoa eikä osaamisen hienoutta tai huonoutta.


Pieni, tietoinen siirtymä tekemisen ja tekemisen välillä rakentaa ymmärrettävyyttä, palauttaa hallinnan tunteen ja antaa merkityksen. Se on ehkä yksinkertaisin tapa palauttaa koherenssi takaisin.

 

Kiitos kun luit <3

//Jukka


 

Lopuksi vielä aiheeseen sopivat kolme erinomaista kirjaa, jotka voivat lisätä hyvinvointia. Ja laatua.

 

Goleman kirjoittaa tarkkaavuudesta kuin lihaksesta — jos sitä ei harjoita, se surkastuu. Tämä teos tekee näkyväksi, miksi nykypäivän hajautunut huomio on inhimillisen laadun suurin haaste.

 

Syvällisen työn puolustuspuhe. Newport näyttää, miten tietoisen keskittymisen harjoittaminen luo rauhaa, selkeyttä ja merkitystä — juuri niitä rakenteita, joita siirtymät suojelevat.

 

Tietoisen läsnäolon klassikko. Lempeä, rytmiltään hidas kirja, joka muistuttaa: siirtymä ei ole ajan hukkaa, vaan elämän ydin.


 

 

 

 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentit


bottom of page