Jukka Varmo

Olen alkanut kaivata elämää, jossa tehtävillä on alku ja loppu. Että päivä ei tuntuisi sirpaleiselta virralta ilman rytmiä tai rajoja. Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi siirtymien puute väsyttää ja miten pienet, tietoiset vaihtumiset palauttavat koherenssin – ymmärrettävyyden, hallittavuuden ja merkityksen – takaisin elämään.

Essee hiljaisuudesta, kokemuksen omistajuudesta ja antautumisesta. Mitä tapahtuu, kun emme yritä korjata toisen kipua ja kokemusta – annamme vain olla olemme siinä mukana?

Elämä tasapainottelee jatkuvasti antamisen ja menettämisen välillä. Mitä tapahtuu, kun “provide” muuttuu “depriveksi” — ja miksi sisäisen ilmaston hoitaminen on tulevaisuuden tärkein investointi?